torstai 7. tammikuuta 2016

Jessica Fellowes: Downton Abbey- muistojen aika


“Minua ei ole ikipäivänä sanottu liberaaliksi, enkä aio sellaiseksi nytkään ryhtyä.”
 - Carson
Lordi Julian Fellowes on onnistunut luomaan yhden aikamme menestyneimmistä ja rakastetuimmista tv-draamoista. Crawleyn perhe palvelijoineen on tarjonnut varsin koukuttavan aikamatkan kaikkine käänteineen epookkidraaman ystäville. Olemme saaneet ihailla upeita ja tarkoin harkittuja kuvakulmia, symboliikkaa ja valtavasti kauneutta. Juonikuviot ovat loogisia, henkilöt uskottavia, ajankuva tarkkaa ja todenmukaista. Downton Abbey ei  siis ole pelkästään vain hyvää viihdettä. Sarja on kuuluisa historiallisista faktoistaan. Siihen on upotettu historiallisia faktoja sinne tänne ja luennoitu menneiden aikojen tavoista ja normeista hyvinkin tarkasti.

Kirja on selvästi tehty yhtä hyvällä maulla kuin sarjakin. Kirjassa käydään Downtonin kaikki kuusi kautta läpi eri tapahtumapaikkojen kautta –  lukija kuljetetaan herrasväen huoneiden kautta palvelijoiden tiloihin, sieltä Downtonin kylään ja muihin sarjan tapahtumapaikkoihin.  Sarjasta ja sen tekemisestä kerrotaan lisätietoa, mutta lukuun ottamatta kirjan lopussa olevaa jaksoluetteloa, sarjan tapahtumiin ei takerruta liikaa. Lisäksi roolihahmojen esittelyssä annetaan ääni näyttelijälle.  Kirja vilisee mielenkiintoisia yksityiskohtia: lukijalle paljastetaan muun muassa miten lordi Merton oli kirjoittanut kirjeen voidakseen jatkaa sarjassa, miten Barrown oli ajateltu kuolevan ensimmäisen kauden jälkeen, kuka näyttelijöistä käytti loppuun asti korsettia ja mistä lordin Granthamin koirien nimet tulevat.  

Downton Abbey muistojen aika – kirja on ehdottomasti suunnattu sarjan faneille. Kirjassa ei edes oleteta, että lukija ei ole katsonut sarjaa. Vaikka Fellowes paljastaakin miten sarja on tehty ja missä mitäkin on kuvattu, se ei silti vie sen hohtoa.  Downton Abbeyn väki jatkaa kuvitteellista elämäänsä faniensa mielissä, ja kamppailuiden kautta selviää nykypäivään, aivan kuten sarjan yksi kuvauspaikoista, Hichcleren linna, jolle sarjan suosio ja tulot ovat olleet todellinen lottovoitto. Sarja lopetti huipulla, vaikka minusta sen viimeinen jakso oli hiukan tekemällä tehty sillä, että kaikille haluttiin onnellinen loppu ja kaikkien haaveet toteutuivat.
”Ei viljelijä ole oma herransa. Käskyt tulevat auringolta ja lumelta ja tuulelta ja sateelta.”  - Daisy
Jessica Fellowes: Downton Abbey- muistojen aika. readme.fi. 317 s

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti