Kalle Kniivilä: Neuvostomaan lapset. Baltian venäläiset

”Mutta miksi sinä minun kanssani haluat puhua, minähän olen ihan tavallinen ihminen.
Ei minulta kukaan ennen ole mitään halunnut kysyä. ”

Kalle Kniivilä, Venäjään erikoistunut toimittaja ja tietokirjailija, kysyy. Kniivila matkusti Baltiaan, aloitti haastattelut Narvasta päätyen lopulta Klaipedaan, ja haastatteli aivan tavallisia eri ikäisiä ihmisiä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Näistä haastatteluista Kniivilä kirjoitti kirjan Baltian venäläisistä.

Yhteistä näille haastatelluille ihmisille on, että he ovat venäläisiä. Tai niin me usein Suomessa ajatellaan, että Baltiassa asuvat venäjänkieliset ovat venäläisiä. Vai ovatko sittenkään? Kniivilän tapaamat henkilöt kertovat, että näin ei ole. Heidän taustansa on entisessä Neuvostoliitossa, mutta kaikki venäjää äidinkielenään puhuvista ei ole venäläisiä. He ovat taustaltaan muun muassa ukrainalaisia ja valkovenäläisiä. Heitä yhdistää äidinkieli ja se, että he asuavat Baltiassa. Ja sekin, että heidät toi Baltiaan Neuvostoliitto.

Neuvostoaikoina suurteollisuus tarvitsi työväkeä Baltiaan. Työn perässä muuttaneet sijoittuivat erityisesti energiateollisuuteen. Tulevaisuus näytti valoisalta, oli töitä ja tulevaisuus. Kunnes Neuvostoliitto hajosi. Voimaloita ja tehtaita alettiin ajaa alas. Työt loppuivat. Olot muuttuivat epävarmemmiksi. Venäläisenemmistöisissä kaupungeissa työttömyys ja erilaiset sosiaaliset ongelmat pahenivat eikä kielitaidottomilla ihmisillä ei ollut juuri liikkumavaraa työmarkkinoilla. Passin saaminenkin tuotti päänvaivaa, kun sekään ei ollut itsestäänselvyys.

Baltian maiden itsenäistyttyä uudelleen Virossa ja Latviassa maan kansalaisuuden sai vain ennen neuvostomiehitystä Viron ja Latvian kansalaiset ja heidän jälkeläisensä. Iso venäläisvähemmistö jäi pohtimaan mitä nyt seuraavaksi. Huhut jylläsivät, osa otti ja muuttikin Venäjälle. Moni mietti Viron tai Latvian kansalaisuuden ottamista, mutta sen saamiseen kuuluu kuitenkin ehto: kielikoe. Miten selvitä siitä, jos kukana ei ympärillä puhu viroa tai latviaa? Aina oli pärjännyt venäjällä. Osa ei edelleenkään halua oppia maan valtakieltä. Moni päätyi ottamaan Venäjän passin, osa kulkee vieläkin muukalaispassilla. Liettuassa kansalaisuuden saivat kaikki, siellä ei vastaavaa ongelmaa tullut. Liettuan venäläisvähemmistö on myös paljon pienempi kuin Virossa ja Latviassa.

”Sanoivat, että pitää ensin opetella viroa, mutta meillä oli liikaa ikää, emme me sellaista jaksaneet. Ja missä minä olisinkaan viroa oppinut, kouluakin kävin vain seitsemän vuotta, eikä se ollut täällä Virossa. Ja Narvassa kaikki puhuvat venäjää. Minusta niiden olisi pitänyt antaa meille Viron passit, kun kerran olimme täällä koko ikämme asuneet.”

Jos kielikoe kaikkine vaatimuksiineen tuntuu tiukalta, koulujen kielipolitiikka se vasta sekavalta tuntuunkin. Kouluissa opiskellaan virallisesti valtion virallisella kielellä, mutta venäjä kulkee rinnalla opetuksessa koko ajan. Kniivilä käy seuraamassa mm. latvialaisen koulun oppituntia, jossa opetus on latviaksi, mutta joitakin hankalia sanoja selvitetään venäjäksi. Monelle kirjan haastatelulle on tärkeää, että lapset oppivat maan virallista kieltä, koska se helpottaa tulevaisuudessa elämää. On jo ihan tarpeeksi hankalaa, kun sukunimi on venäläinen.

”Biologian kokeessa saa lisäpisteitä, jos vastaa latviaksi. Se on ihan ymmärrettävää, kaikki päättökokeethan on latviaksi. Matikassa ei tarvita niin paljon latvian sanoja. Muistiinpanot tehdään tietysti enimmäkseen venäjäksi. Yhteiskuntaopissa oppikirjat ja työkirjat ovat latviaksi, mutta niillä tunneilla kaikki selitetään venäjäksi. Vaikka tehtävät tehdää latviaksi.”

Kniivilän kirja on tositarina sellaisista ongelmista, joita ei tavallinen turisti ehkä huomaa, mutta jotka ovat läsnä kaikkialla. On varmasti vaikeaa yrittää sopeutua, kun oma synnyinmaasi kohtelee sinua muukalaisena. Tilannetta ei todellakaan helpota Venäjän harjoittama propaganda. Balttianvenäläisten seuraamilla Venäjän tv-kanavilla kerrotaan yhtä näkökulmaa, Baltian maiden omilla kanavilla toista. Ukrainasta ei puhuta ja yksi venäläisvähemmistön ja virolais/latvialaisenemmistön yhdistävä asiakin löytyy: pakolaiset. Niille molemmilta puolilta tulee jyrkkä ei. Kniivilän kirjassa valaistaan osuvasti Baltian maiden venäjänkielisten ajatuksia ja asenteita. Taustalla näkyvät muun väestön asenteet ja pelot, jotka vaikuttavat maiden sisäpolitiikkaan. Yksinkertaista ratkaisua tilanteeseen ei ole. On vain tasapainoiltava ja löydettävä oma tie.

”Minä olen latvianvenäläinen. En latvialainen, mutta latvianmaalainen. Niin, venäjänkielinen latvianmaalainen.” 

 Neuvostomaan lapset jatkoa Kniivilän teoksille Putinin väkeä (2014) ja Krim on meidän (2015). Kalle Kniivilä. Neuvostomaan lapset. Baltian venäläiset. Into Kustannus 2016, 295 s.