lauantai 18. heinäkuuta 2015

Jonas. T. Bengtsson: Submarino

”Soita minulle, kun hän on kuollut.”Hän menee ovelle. ”Nick.” Hän kääntyy ja katsoo minua kysyvästi. ”Eikö ole vaikeaa olla koko ajan noin vihainen?” Hän tuijottaa hetken eteensä osaamatta päättää, löisikö minua. Sitten hän hymyilee, ensimmäinen vilpitön hymy jonka olen nähnyt hänellä moneen vuoteen. ”Päivä päivältä helpompaa.”
Jonas. T. Bengtssonin Submarino kertoo karusti ja peittelemättä huono-osaisuudesta, rikollisuudesta ja päihdeongelmista.

Kirja kertoo veljeksistä. Toinen veljeksistä, Nick, on vapautunut vankilasta pahoinpitelytuomion jälkeen. Hän asuu asuntolassa, käy salilla, juo kaljaa.  Eräänä päivänä hän törmää kadulla entisen tyttöystävänsä veljeen, Ivaniin ja koettaa saada tämän jaloilleen.

Nickin pikkuveli, Mathias, on alle kouluikäisen pojan yksinhuoltajaisä. Pojan äiti on kuollut ja isä yrittää luoda pikku Martinille hyvän lapsuuden. Sellaisen, jollaista hänellä ja hänen veljellään ei ollut. Asiassa on yksi iso mutta. Mies on retkahtanut käyttämään uudelleen heroiinia.
"Heroiinin käytöstä on tullut nopeasti tavanomainen asia. Niin kuin hampaiden harjaaminen tai oven painaminen lukkoon ulos lähtiessä. Muistitko lukita oven? Asia, jota ei ajattele."
Elämä on kuljettanut veljekset erilleen, mutta heitä molempia yhdistää kipeät  muistot. He ovat tottuneet ratkomaan vaikeat asiat toisin – hukuttamalla muistot päihteisiin ja  väkivaltaan. Nick ja Mathias ovat kaikesta  huolimatta pohjimmiltaan läheisistään välittäviä ihmisiä, on vain osattava nähdä kuoren sisään. Elämä ei totta vie ole kohdellut heitä silkkihansikkain, mutta Submarinossa kaikista eniten kärsivät lapset: Nick ja Mathias alkoholistiäidin luona, heidän pikkuveljensä, Martin ja Nickin heilan Sofien poika Tobias.
Vaikka kirja luokitellaankin rikosromaaniksi, siinä ei ratkota rikoksia. Viranomaisten pelko on kuitenkin koko ajan taustalla ja lukija jännittää miesten kanssa joko nyt poliisi löytää huumekätköt tai huomaavatko sosiaaliviranomaiset asioiden oikean laidan.

Submarino on puhutteleva kaikessa karuudessaan. Se on suora, peittelemätön ja surullinen. Miesten kohtalo jäi mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. En normaalisti lue mitään tämän kaltaista, mutta halusin hetkeksi jotakin aivan muuta ajateltavaa kuin politiikan kiemurat. Tämä kirja onnistui siinä täydellisesti.  Jostakin silmiini osui Sofi Oksasen suositukset tästä kirjasta ja ajattelin astua kerrankin mukavuusalueeltani hieman syrjään. Onneksi. Ei ihme, että Bengtssonin Submarino on kotimaassaan Tanskassa palkittu teo, sillä se avaa silmät näkemään sellaista, jota ei tavallisesti huomaa. Sitä ahdistusta, joka sietää tulla julki, koska sillä tavalla syrjäytymisen kierre saadaan katkaistua.
"Veli ja minä olemme kumpikin juoneet puolet oluestamme ennen kuin alamme taas puhua. Hän imaisee savukettaan ja puhaltaa savua nenän kautta. Puhuu niin ilmeettömästi kuin ihminen voi.               
”Ajatteletko koskaan häntä?”Häntä.Hänen ei tarvitse sanoa enempää, tiedän kenestä hän puhuu. Meidän veljestämme. Siitä pienestä.”Ajattelen”, sanon hänelle. ”Kyllä minä joskus.””Niin minäkin.”"

Jonas T. Bemgtsson: Submarino
2015, Like
Submarino, 2007
suomentanut Päivi Kivelä
447 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti