Mitä juotavaa saisi olla?”Vau. Walesin prinssi tarjoutuu sekoittamaan juoman minulle. En voi uskoa tätä todeksi. ”Ottaisin gintonicin, sir.” ”Sehän sopii.” Ja sen sanottuaan HKK sekoittaa minulle tiukimman koskaan juomani gintonicin.Hitto vie, nämä väkevät drinkit ovat ilmeisesti jokin hovin sisäpiirin juttu.
Uusinta Charles-elämänkertaa odotellessani tartuin
vahingossa lukematta jääneeseen kirjaan Englannin kuningashuoneesta. Charles ei
ole ollut brittihovin suurimpia suosikkejani, enkä ole ollut kovin kiinnostunut
prinsessa Dianasta, mutta ajattelin lukea kirjan eräänlaisena kuninkaallisena
välipalana.
Palatsipäiväkirja kertoo Sarah Goodallin vuosista prinssi
Charlesin alaisena. Hän päätyy St. Jamesin palatsiin töihin etsiessään uutta
työpaikkaa. Goodallista tulee hovikirjuri, joka huolehtii Walesin prinssin
ihailijapostista. Palkka ei päätä huimaa, mutta luontaisetuja palatsissa
riittää, titteli on hieno ja kuninkaallisten
läheisyydessä työskenteleminen tuo arvostetun aseman. Työn tuoksinassa hän mokaa
minkä ehtii, pähkäilee alati pukeutumistaan, vaihtaa poikaystäviä, nauttii runsaasti
alkoholia ja koettaa totella sisäistä järjen ääntään, Nannya. Neiti hovikirjuri on henkeen
ja vereen Walesin prinssin fani, työuran edetessä hän kohtaa prinssin eri
yhteyksissä ja voittaa tämän luottamuksen. Lopulta Goodall sairastuu
palatsikuumeeseen ja saa potkut. Potkuista hän syyttää lehdissä Camillaa.
Toisin kuin monissa Walesin prinssiparista kertovissa
kirjoissa, tässä kirjassa Charles on hyvis ja Diana pahis. Tai ainakin
melkein. Goodall ei epäile prinsessan hyviä
ominaisuuksia, mutta tuo julki Dianan ailahtelevan luonteen ja miten hän
aiheutti vaikeuksia niille, joista ei pitänyt. Goodall työskenteli palatsissa
Charlesin ja Dianan avioliiton kariutumisen aikaan ja näki läheltä miten
molemmilla oli omat rakastajansa ja sen miten tilanne rassasi erityisesti
prinssiä.
"Sarah, toivottavasti et pahastu, jos sanon sinulle jotakin."
Puistan voimattomana päätäni. Tunnen kuinka koko kehoni tutisee. Rinnukseni pomppivat vain muutaman sentin päässä hänen rintakehästään. Onko hän haistanut viinin hengityksetäni? Lemuanko minä kamalasti punaviiniltä? Voi että, mitä hän aikoo sanoa?
"Älä nyt käsitä tätä väärin, ja toivon todella, ettet pahastu, vaikka sanonkin tämän."
Hän vaikenee hetkeksi. Olen pyörtymäisilläni. Henkeni haisee. Lemuan alkoholilta. Hän yrittää olla kohtelias. Näen että hän yrittää kertoa minulle, että haisen kuin rankkitynnyri. Hän yrittää löytää diplomaattisen tavan ilmoittaa minulle asiasta. Älkää vaivautuko, Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne, tiedän kyllä, mikä olen. Olen häpeäpilkku.
Hän jatkaa: "Sen jälkeen kun olet kerran sanonut "Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne", se riittää siltä päivältä. Sen jälkeen sanot vain sir."
Kirjan luettuani opin arvostamaan Charlesia aivan uudella
tavalla. Tässä kirjassa Charles kuvataan hyvin ajattelevaksi ja sympaattiseksi,
mutta joskin yksinäiseksi hahmoksi. Walesin prinssi osoittautuu kirjan sivuilla
monipuoliseksi mieheksi: hän on kiinnostunut mystiikasta ja arkkitehtuurista,
huolissaan ihmiskunnan ongelmista, puhuu kestävän kehityksen puolesta, on muun
muassa lentäjä ja luomuviljelijä ja paljastuu vieläpä tauluja maalaavaksi hartaaksi
kristityksi.
Palatsipäiväkirja on aimo annos kuninkaallista
saippuaoopperaa hiukan toisesta näkökulmasta kuin tavallisesti, mutta kirja löytää
tiensä kuitenkin jokaisen kuninkaallisista kiinnostuneen hyppysiin. Olen
kuitenkin sitä mieltä, että jos Goodall olisi arvostanut prinssiä niin paljon
kuin väitti, hän olisi jättänyt kirjan kirjoittamatta. Kirjassa on kaikesta
viihdyttävyydestään huolimatta hiukan rahastuksen makua. Paljon mielipahaa se
on varmasti Charlesille tuonut.
Seison sinä Pomon ja Pomottaren puutarhassa ja tunnen hetkellisesti omituista yhteyttä maailmankaikkeuden kanssa. Miten onnekkaaksi ja etuoikeutetuksi minä oloni tunnen, kun sain todistaa, kuinka tuleva kuninkaani purkaa sieluaan kanoilleen. Viime kesänä, isäni ja HKK:n puutarhakeskustelun aikana, sain tietää että HKK kantaa huolta jopa hyönteisten hyvinvoinnista.Goodall, Sarah ja Monson, Nicholas: Palatsipäiväkirja, 12 vuotta prinssi Charlesin hovikirjurina
382 s
Kustannusosakeyhtiö Nemo 2007
Suomentaja: Jelena Vallenius
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti