Esko Häkli ja Severi Blomstedt (toim.): Ainola. Sibeliusten koti Järvenpäässä.

Ainolan asukeista, etenkin Jean Sibeliuksesta on viime viikot puhuttu valtavasti. Tässä kirjassa valokeilaan pääsee Sibeliusten koti - Ainola. Ainola oli Jean Sibeliuksen ja hänen perheensä koti yli 60 vuoden ajan. Lars Sonckin suunnittelema Ainolan jugendtyylinen päärakennus valmistui vuonna 1904. Päärakennus suunniteltiin niin, että sieltä oli Sibeliuksen toivomuksen mukaisesti näkymät Tuusulanjärvelle.

Sibeliukset muuttivat Ainolaan 1904. Tuolloin talo oli paljon pienempi kuin millaisena me sen tiedämme.  Kirja käy läpi Ainolan muutokset yksityiskohtaisesti piirustuksia ja vuosien saatossa tehtyjä laajennuksia myöten. Kirjassa kerrotaan miten Jean Sibeliuksen mielipaikoiksi osoittautuvat työhuone yläkerrassa ja myöhemmin - lasten muutettua pois - uusi alakerran kirjasto. Kaikkina aikoina hänet kuitenkin saattoi löytää päiväkävelyltä läheisestä metsästä, sävellyksiä päässään sommittelemasta. Ja koska Janne ei yksin asunut Ainolaa, niin valokeilaan pääsevät myös muutkin asukkaat, mutta talon ja sen arjen näkökulmasta. Ainolan historiaan kuuluu myös koko Tuusulanjärven taitelijayhteisön jäsenet.

Ainolassa isännän työ määritteli talon koko elämän. Meteliä ei saanut pitää ja kaiken tuli olla tiptop – isännän vaatteita ja ulkoista habitusta myöden. Aino Sibelius puolestaan oli monipuolisesti lahjakas nainen, jonka taidoilla ja neuvokkuudella moni Ainolan pulma saatiin ratkaistua. Aino sitkeänä naisena jaksoi luotsata Ainolaa sitkeästi purkaen huoliaan puutarhaansa, josta kirjassa kerrotaan ihastuttavan paljon. Kyökin ja puutarhan kautta tutustutaan myös Ainolan kotiapulaisiin Ainoon ja Helmiin.

Kirjassa ei tyydytä vain esittelemään taloa ja sen asukkaita, vaan esiin nostetaan myös Ainolan mittavat kokoelmat. Kirjallisuudesta, musiikista, huonekaluista, arjen esineistä sekä taiteesta koostuva kokoelma on laaja ja monipuolinen. Sibeliukset olivat sivistynyttä ja aikaansa seuraavaa väkeä. Musiikki ja kirjallisuus olivat Ainolan asukkaiden itsensä valitsemia, mutta taidetta he sen sijaan saivat paljolti lahjaksi. Taideteokset kertovat siten paljon heidän tuttava-, ystävä- ja sukulaisverkostoistaan. Ainolassa voi käydessään edelleenkin ihailla upeita tauluja, ruokasalissa yläkertaan johtavien portaiden päässä on mielitauluni: Eero Järnefeltin maalaama taulu Elisabeth Järnefeltistä.

Kirja on tasapainoinen ja miellyttävästi taitettu. Museon perustamisesta tässä kirjassa valitettavasti ei kerrota, mutta Ainolan nykypäivä tulee esiin kirjan monista kuvista. Kirjan lukuja rytmittävät sivussa juoksevat tietolaatikot, joissa esitellään henkilöitä, tuodaan esille mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Ainola-teoksen kirjoittajat ovat arkkitehti Severi Blomstedt, taidehistorioitsija Julia Donner, professori Esko Häkli ja taidehistorioitsija Riitta Konttinen. Runsaasti kuvitettu teos sisältää sekä historiallista, osin aiemmin julkaisematonta kuvamateriaalia että valokuvataiteilija Taneli Eskolan tätä teosta varten ottamia valokuvia nykyisestä Ainolasta.

Ainola, Sibeliusten koti Järvenpäässä –teos antaa puheenvuoron Ainolalle. Kirja katsoo Sibeliusta ja hänen elämäntyötään hiukan eri kulmasta kuin elämänkerrat yleensä. Lisäksi kirja kaikessa helppolukuisuudessaan on oiva lisä Ainolan museovieraille. Tämän kirjan luettuaan Ainolassa vierailee aivan kuin silmät olisivat auenneet katsomaan taiteilijakotia eikä vain pelkästään kotimuseota. Sitä Ainolaa, jonka valot loistivat pimeässä yössä Sibeliuksen kirjoittaessa yömyöhään nuottejaan Tuusulan hiljaisuudessa.

Esko Häkli ja Severi Blomstedt (toim.): Ainola. Sibeliusten koti Järvenpäässä. SKS. 176 s.

Merja Salo - Sinikka Salokorpi : Claire Aho - Makupaloja

”Venny opetti Clairelle tupakka-askin avulla kuvan rajauksen merkityksen. Claire on kertonut haastatteluissa, miten tupakoiva isoäiti oli leikannut Klubi 7- askin pahvikanteen katseluaukon, jonka läpi hän tarkasteli tulevan piirustuksensa tai maalauksensa aihetta. Aukko toimi kuin kameran etsin ja auttoi taiteilijaa rajaamaan kuvan. Venny rohkaisi tyttöä ja arvosteli perheyrityksen poikia siitä, etteivät nämä tuoneet esiin yksilöllistä taiteilijalaatuaan vaan signeerasivat työnsä yhteisesti firman nimissä ”Aho & Soldan.”

Maanantaina lehdissä oli suru-uutinen. Valokuvaaja Claire Aho oli menehtynyt tulipalossa 90-vuotiaana.

Claire oli tullut tutuksi minulle kovin rakkaan Venny Soldan-Brofeltin lapsenlapsena kertoessaan suvustaan eri ohjelmissa. Minulle hän oli nainen, joka muistutti kovin paljon isoäitiään – ja mikä minusta oli niin mielenkiintoista, kertoi hänestä paljon. Tiesin Clairen olevan valokuvaaja ja dokumentoija, mutta pitkän uran tuotoksista tiesin vähän.

Claire Aho on Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin esikoispojan, Heikin, tytär. Taiteilijasuvun vesana hän innostui kuvista ja Venny-isoäidin kannustamana ryhtyi valokuvaajaksi. Heikki-isän ja Nisse-sedän legendaarinen Aho&Soldan tarjosi Clairelle hyvän paikan oppia värivalokuvauksen ja dokumenttielokuvien tekemisen niksejä toisen maailmansodan molemmin puolin.  Hän kuvasi luontoa ja kaupunkinäkymiä sekä otti mitä erilaisempia kuvia muodista muotoihin ja sisustuksesta ruokaan muiden muassa Kauniiseen Kotiin, Avotakkaan, Hopeapeiliin ja Kotilieteen. Claire Ahon ura ei koostu vain valokuvista, hänen nimissään on myös 8 dokumenttielokuvaa. Hän osallistui myös Helsingin olympialaisten filmaamiseen sekä oli mukana tekemässä isänsä mukana dokumenttia Jean Sibeliuksesta. Tuosta elokuvasta hän on kaikkialla kertonut miten Sibelius pyysi nuoren tytön kutsuvan itseään Janne-sedäksi.

Tässä kirjassa pääosassa on Clairen Ahon elämäntyö: valokuvat.  Valtavasta tuotannosta tähän kirjaan on poimittu kuvia 1950 – 1960- luvuilta. Niitä katsoessani huomaan aivan kuin Venny olisi napannut kameran käteen ja kuvannut nuo kuvat. Niin samanlaisilta Clairen kuvat tuntuvat isoäitinsä tauluihin nähden.  Aiheissakin on kovin paljon samaa, lapsia ja merimaisemia. Omena ei näytä tippuneen kauas puusta.  Kuvat ovat kauniita, ne tulvivat värejä ja keskittyvät olennaiseen – asiaan, jota kulloinkin esitellään: mallia, tuotetta, sisustusta tai maisemaa.

Tämä kirja esittelee palasen suomalaista kulttuuri- ja valokuvauksen historiaa. Vaikka Claire Aholla oli huomattava sukutausta ja hän selvästikin oli saanut vaikutteensa sieltä, hän silti ansioitui omana taidokkaana ja rohkeana itsenään. Vaikka traaginen tulipalo päättikin menestyneen taiteilijan elämän, kuvat jäävät hänen jälkeensä kertomaan yhtä merkittävää osaa Aho-Soldanin suvun taiteen historiassa.

Merja Salo - Sinikka Salokorpi : Claire Aho – Makupaloja, WSOY 2010, 160s.