keskiviikko 31. elokuuta 2016

Enni Mustonen: Ruokarouva

”Tällaistako on herrasväen elämä? Kun lompakko on rahaa täysi ja kyyppari kohtelias, sai luvan istua pöydässä palveltavana vaikka kuinka pitkään ja nauttia kaikilla aisteillaan jäätelön makeudesta, meren kimalluksesta, soman pikkutytön hilpeistä puheista ja kepeistä valssisävelistä, joita joku soitti pianolla sisällä ravintolassa.”

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on edennyt jo neljänteen osaan. Edellinen kirja Emännöitsijä päättyi Kirsti-tyttären syntymään. Nyt siitä on vierähtänyt jo kahdeksan vuotta. Ida Eriksson elää Kirsti-tyttärensä kanssa Tukholmassa työskennellen emeritusprofessori Axel Lundströmin taloudessa.. Ida on nyt leski, tai ainakin hän näin kertoo. Kirstin todellinen isä pysyy visusti salassa.

Professori jättää Idalle perinnön ja hän pääsee toteuttamaan unelmansa. Ida palaa tyttärensä kanssa takaisin Suomeen ja perustaa täyshoitolan.
”- Se on maisteri Tikkanen, meidän ensimmäinen täyshoitolaisemme, julistin ylpeänä.
 - Siunatkoon! Johanssonska huudahti ja lysähti istumaan ovensuupenkille naama leveässä hymyssä. - Ja me kun oltiin Haapaluoman Iisakin kanssa ihan varmoja, jottei tänne kukaan eksy vielä moneen kuukauteen.”

Ida etsii aikansa sopivaa huvilaa ja löytää sellaisen Albergasta. Siellä hän tutustuu Iisakki Haapaluomaan, pohjalaiseen monitaituriin. Iisakki on Idalle suureksi avuksi remontin aikana ja turvana sodan vyöryessä pihapiiriin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1914-18. Mustonen ujuttaa tarinaan, kuten ennenkin, Suomen historian käänteitä. Tällä kertaa Ida joutuu kokemaan ensimmäisen maailmansodan kaikkine niukkuuksineen ja sotilaineen. Kirjan loppupuolella Suomi on itsenäistynyt ja maassa on sisällissota. Kuten sarjan aiemmissa kirjoissa, tässäkin tarinassa mukana kulkee joukko taiteilijoita, tosin ei ihan niin keskeisessä roolissa kuin aiemmin. Naapurissa asuu Ville Valgren Viivinsä kanssa sekä Akseli Gallen-Kallela. Täyshoitolassa vierailevat niin ikään Leinon veljeksiet ja asukkaina Leevi Madetoja L. Onervan kanssa. Ahkera Ida huolehtii asukkaistaan keskellä sotaa ja onnistuu piilottelemaan myös jääkäreitä, joista yksi on aiemmista osista tuttu Elias.

Ruokarouva on ihan kiva kirja, mukaansatempaava ja helppolukuinen. Tässä romaanissa Ida on noussut säätykierrossa korkeammalle muutuessaan palvelijasta pensionaatin omistajaksi. Idan nousu pois palvelijan paikalta käy aika näppärästi mutta sisimmässään Ida säilyttää työläisen itsessään. Tyttärelleen hän haluaa tarjota parempaa kuin itse on elämältä saanut. Kirsti onkin kasvamassa seuraavan osan keskeiseksi hahmoksi. Sillä välin Ida neuvokkaan ahkerasti selviää sisällissodasta ja niukkuudesta kohti 1920-lukua.
 ”Prenikan antaisin, jos tietääsin kuka sen teki, Iisakki mutisi kyökissä, kun kerroin uutisen hänelle. - Mitä vähemmän nualla on ruutia, sitä pikimmin saarahan sota lopumahan.”

Enni Mustonen: Ruokarouva, Otava, 2016, 430

tiistai 16. elokuuta 2016

Martin Pistorius & Megan Lloyd Davies: Mykkä huuto. Poika, joka jäi oman kehonsa vangiksi

”Kommunikointi on yksi niistä asioista, jotka tekevät meistä ihmisiä.”

Oletko koskaan miettinyt, että miltä mahtaisi tuntua se, että haluaisit kertoa vaikkapa ettet pidä tuosta ruoasta tai paidan väristä, mutta et kykenisi ilmaisemaan sitä millään tavoin. Et kykenisi sanomaan mitään eikä kukaan ymmärtäisi pienen pieniä eleitäsi. Sinua pidettäisiin täysin elävänä kuolleena. Martin Pistorius tietää. Hän on ollut elävä kuollut, aavepoika. Siitä ja matkastaan takaisin elämään hän on kirjoittanut kirjan ”Mykkä huuto”.

Eräänä päivänä eteläafrikkalainen 12-vuotias Martin oli tullut koulusta kotiin valitellen kurkkukipua. Sen päivän jälkeen hän ei palannut takaisin kouluun. Vähä vähältä hän menetti kehonsa ja muistinsa hallinnan. Martinista tuli liikuntakyvytön, hän ei enää kyennyt puhumaan eikä hän reagoinut ulkoisiin ärsykkeisiin. Puolessatoista vuodessa Martin vajosi kooman kaltaiseen tilaan. Lääkärit olivat neuvottomia. Hänen ei odotettu elävän pitkään.

Viiden vuoden päästä Martin alkoi kuitenkin virota. Hänen aivonsa alkoivat toimimaan paremmin. Martin näki, kuuli ja ymmärsi, mutta hän ei kyennyt kommunikoimaan tai ilmaisemaan itseään mitenkään. Hän oli kehonsa vanki, täysin toisten armoilla avuttomana eikä kyennyt kertomaan kivuista ja hankalista asennoista tai inhoamista tv-ohjelmista. Hänestä oli tullut aavepoika. Martinin vammautuminen sai koko perheen sekaisin. Isä jaksoi hoitaa, äiti toivoi ääneen Martinin kuolevan. Äiti ei vain tiennyt, että Martin kuuli ja ymmärsi kaiken. Aavepoika Martin vietiin aamulla hoitokotiin ja vanhempien loman ajaksi maaseudulle hoitoon.

Eräänä päivänä Martinin elämään tuli Virna, joka kävi hieromassa Martinia kerran viikossa. Virna vakuuttui Martinin ymmärtävän puhetta ja alkoi puuhata tätä testeihin. Martin, joka siihen mennessä oli toivonut vain kuolevansa, iloitsi: kerrankin joku kohtelee häntä kuin ihmistä. Se oli todella harvinaista. Martin kun oli saanut aivan toisenlaista kohtelua seksuaalisesta hyväksikäytöstä, oman oksennuksen syöttämisestä aina ilkeisiin puheisiin ja erittäin epäinhimilliseen kohteluun asti. Lääkäritkään eivät välittäneet aavepojan terveydentilasta.

Martin pääsi kuin pääsikin testeihin ja sitä kautta hänelle aukeni aivan uusi maailma. Testeissä selvisi, että Martin ymmärsi puhetta. Hän ei kyennyt puhumaan, mutta kommunikointiin hän käyttäisi kommunikointilaitetta. Pian hän jo työskenteli hoitokotinsa tietokonevastaavana, opiskeli yliopistossa ja alkoi opettelemaan tavallista nuoren aikuisen elämää.

Martinin elämä mullistui jälleen pahemman kerran, kun hänen Englannissa asuva sisarensa esitteli ystäviään netin kautta. Yksi ystävistä oli Joanna. Rakkaudennälkäinen Martin oli yrittänyt solmia ystävyyssuhteita naisiin, mutta huonolla menestyksellä. Monelle Martinin vammaisuus oli kova pala. Joanna oli toista maata. Pari alkoi keskustella netin välityksellä, tutustuivat, rakastuivat ja lopulta menivät naimisiin. Joannan päättäväisyys on ollut Martinille melkoista lääkettä. Hän on kohottanut Martinin itsetuntoa ja opettanut lisää itsenäisyyttä.

Mykkä huuto on tositarina kahdentoista vuoden helvetistä, väärästä diagnoosista, hoitajien tekemästä väkivallasta ja kommunikointikyvyn puutteen aiheuttamasta tuskasta. Kirja on myös ainutlaatuinen kertomus toipumisesta, sitkeydestä, päättäväisyydestä, rakkaudesta ja elämän voitosta. Tämän luettuaan katsoo kykyä kommunikoida aivan uudessa valossa. Kirja on rankka, mutta sillä on onnellinen loppu. Kirjassa olevat kuvat elävöittävät tarinaa ja avaavat Martinin tilannetta lukijalle entistä laajemmin.

Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Pistoriuksen tarina osoittaa sen.
””Vuonna 2001 vietin päiväni syvästi kehitysvammasiten päiväkeskuksessa”, sanoin. ”Puolitoista vuotta sitten olin lukutaidoton, en tiennyt mitään tietokoneista, eikä minulla ollut ystäviä.”Nyt hallitsen toistakymmentä tietokoneohjelmaa, olen opetellut lukemaan ja kirjoittamaan, minulla on hyviä ystäviä ja työkavereita sekä kaksi työpaikkaa.”

Martin Pistorius & Megan Lloyd Davies: Mykkä huuto. Poika, joka jäi oman kehonsa vangiksi.  Minerva 2015. 299 +  valokuvia