perjantai 31. maaliskuuta 2017

Mikko Aaltonen: JHT - Musta lammas

”Joudun kertomaan paljon asioita, joista en ole ylpeä. Asioita, jotka saavat minut näyttämään kusipäältä. Asioita, jotka saattavat kääntää monen diggarin kelkan suhteessa Cheekiin. Mutta totuus on vapauttavaa. Ei tarvitse olla parempi kuin oikeasti on.”

Kirjan takakannessa on teksti: ”Kaikki tuntevat Cheekin, mutta kukaan ei tunne Jarea.” Niin totta. Monelle meistä Cheek on tuttu hittinikkari, erilaisten ennätysten rikkoja, lehtien lööppinaama ja Vain elämää-ohjelman yksi tähti. Cheek tunnetaan myös ylimielisenä leveilijänä, jolla on varmaan yhtä paljon vihamiehiä kuin faneja. Mutta kuka oikein on JHT? Jare Henrik Tiihonen, mies Cheekin takana? Sen verran mielenkiintoisella tavalla erikoinen tyyppi Cheek on, että täytyyhän Musta lammas lukea.

Tarina alkaa 2015 Tampereella. Jare potee flunssaa, mutta keikka pukkaa päälle. Takana on stadion ja tauko, nyt on aika palata. Mutta riittäkö se enää? Riittääkö Cheek Jarelle ja faneille?

Jare on vaativa jätkä, sen ainakin kirjaa lukiessä huomaa. Musta lammas sukeltaa läpi Jaren lapsuuden ja nuoruuden Lahdessa kohti sitä pistettä mistä kaikki alkoi. Lukija viedään keskelle Lahden hiphop-kultuuria ja Tiihosten kaksosten varsin hurjia ja kosteita seikkailuja sekä laajaa kaveripiiriä. Viinaa virtaa ja railakkaasti, mimmejä riittää, tappeluita, posseja ja mittelöitä milloin missäkin. Jare käy kuitenkin kunnialla lukion ja päätyy ammattikorkeaan opiskelemaan. Räpistä tulee kuitenkin Lahden uusi hittituote, kun jengissä keksitään puuhata välillä muutakin kuin ryypätä ja tapella. Ja sen tuotteen kirkkaimmaksi tähdeksi Jare halusi Cheekin.
”Kun solmin eteisessä Adidaksien Superstar-kenkien nauhoja, se vain tapahtuu. Samassa tahdissaa, kun halpa omenaviini kihoaa lipikseni alle, alan päästellä riimejä.”

Jare alkoi kirjoittamaan tekstejä omasta elämästään ja hän myöntääkin kirjassa, että hänen kaikki kappaleensa kertovat hänestä itsestään, koska hän ei kykene kirjoittamaan fiktiota. Paitsi ehkä nyt Jossu-biisi.
”Räpissä tärkeintä oli viesti, ja jos viesti ei välittynyt selkeästi, mitä räpistä jäi jäljelle?”

Mustassa lampaassa lisäväriä tarinaan tuovat interludet, joissa ääneen pääsevät Jaren äiti, kaksoisveli, kaverit ja työkaverit. Erityisesti äidin ja manageri Carlan jutut valaisevat tarinaa syvemmälle. Lisäksi joidenkin sivujen alalaidassa on pätkiä Cheekin teksteistä, jotka liittyvät tekstissä oleviin asioihin.
”Olin kuullut jutuja, että Jare on itsetietoinen ja ylimielinen ja pitää itseään Suomen kovimpana, joten sanoin Kimmolle, että en tee töitä kusipäiden kanssa. Kimmo pyysi, että tapaisin Jaren edes yhden kerran, ystävänpalveluksena.
Niinhän siinä kävi, että ensivaikutelmani osoittautui totaalisen vääräksi.”

Aina kaikki ei ole hyvin. Jare taistelee myös kaksisuuntaisen mielialahäirinön kanssa eikä se ole mikään helppo matsi. Nostan hattua Tiihoselle siitä, että hän on uskaltanut tuoda julkisuuteen tällaisen asian. Jare vaatii itseltään valtavasti aivan neuroottisuuteen asti ja monta kertaa hän joutuu rauhoittelemaan itseään. Hän haluaa olla kirkkain tähti, etenkin musaskenessä. Töitä se on vaatinut, valtavasti duunia. Sitä duunin määrää ei ehkä ihan ensimmäiseksi ajattele, kun lukee Chhekistä kertovia lööppejä lehdistä, mutta kirjassa kaikki tuo taustatyö nostetaan oikeaan tasoon. Yksityiselämä kirjassa jää aika rauhaan, mutta eihän yksityinen olisi yksityistä, jos se reviteltäisiin julki. Jare ei kaipaa arkisia asioita, mutta eivät kaikki tavalliset ihmisetkään eivät haikaile sellaista elämää millaista Cheek viettää.

Musta lammas on minusta aika kirjava tarina aikamme suuresta ilmiöstä ja miehestä sen takana. Tämä 463-sivuinen järkäle on ehdoton lukukokemus Cheek-faneille ja hiphopihmisille, mutta myös heille, joita kiinnostaa erilaiset elämäntarinat. Jare Tiihonen ei ole mikään turha äijä, vaan tiukka jätkä, joka halusi, teki ja koki. Ja onnistui.
”Ensimmäinen tehtäväni oli yrittää saada Jarelle haastatteluja valtamediaan ja sitä kautta yleisölle jokin käsitys siitä, kuka tämä jätkä Cheekin takana oikein on. Halusin saada ihmiset ymmärtämään, että Cheek ja Jare ovat yksi ja sama jätkä, sillä jokainen Cheekin biisi kertoo Jaren elämästä.”

Mikko Aaltonen: JHT - Musta lammas. Otava. 2016. 463 s.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Miika Nousiainen: Juurihoito

”Molemmat tottelevat poraa, molemmilta yritetään pelastaa se mitä pelastettavissa on. Pyrin saattamaan potilaan parempien hampaiden kanssa takaisin maailmaan. Se on tärkeintä. Hampaat ovat sielun peili. Sillä perusteella utelevan Kirnuvaaran sielu ei ole kaunis.”

Alussa on kipeä hammas, jota urbaani viikonloppuisä Pekka lähtee hoidattamaan hammaslääkäriin. Lääkärillä on yllättäen sama sukunimi kuin hänellä. Pekka alkaa tentata itseään kovin muistuttavaa lääkäriä, joka kiusaatuu asiasta. Pekka ei tiedä isästään juuri mitään, paitsi sen, että hän oli hylännyt perheensä, kun Pekka oli pieni.

Hammaslääkäri Esko kasvanut sijaisperheessä eikä tiedä biologisista vanhemmistaan juuri mitään. Hän on juuri vaihtanut sukunimensä Kirnuvaaraksi, kun törmää hammassärkyiseen Pekkaan. Sosiaalisesti aika sulkeutuneen Eskon koko elämä on kulunut hampaiden parissa eikä häntä ole juuri mikään muu kiinnostanut.
”Hammaslääkäri saattaa olla pikkuserkkuni, tai serkkuni. Ehkä jopa veljeni. Mistäs minä tiedän kuinka monta kertaa isä on elämänsä aikana lähtenyt hakemaan saunalimsoja? Saunapäivä on joka lauantai.”

Pian Pekalle ja Eskolle selviää, että heillä on yhteinen isä. Alkaa matka todelliseen juurihoitoon. Veljeksiä yhdistää halu saada tietää mitä heidän isälleen on tapahtunut ja miksi isä on hylännyt heidät. Isän etsintä vie Pekan ja Eskon Ruotsiin, Thaimaaseen ja Autsraliaan, joista joka maasta löytyy uusi sisarus.

Tämä kirja on kuin Nousiainen, hauska ja älykäs. Kirjan henkilöt ovat aika karrikoituja, mutta kuitenkin todellisuuden tuntuisia. Kaikista hauskin hahmo on Ruotsista löytyvä sisko Sari, joka on innokas ruotsidemokraatti, joka on itse maahanmuuttajataustainen ja miesytävätkin kaikkea muuta kuin kantaruotsalaisia. Eskon kuoriutuminen sulkautuneesta erakosta kohti avoimempaa ja itsevarmempaa huomista on myös hienosti kirjoitettu.

Enpä tiennytkää, että niin epämukavasta asiasta kuin juurihoito saa aikaan mukavan romaanin. Poran vinkunaan ja ilman puudutusta tehtäviin hampaanpoistoihin kirjassa kyllä törmää, mutta hampaat eivät ole pääroolissa – ta no, ehkä Eskon mielestä hampaat ovat aina elämän tärkein asia. Juurihoito saa tässä kirjassa toisenlaisen merkityksen: kuka olen ja mistä tulen. Miksi olen sellainen kuin olen. Vaikka kirjan aiheet ovat pohjimmiltaan vakavia, asioita, niin Nousiainen osaa esittää nekin hyvän hauskalla tavalla. Nousiainen siinä sivussa valistaa lukijaansa Autralian aborginaalien kohtalosta ja Thaimaan köyhien kohtalosta.

Tässä kirjassa juurihoito on iloinen asia, joka kivun kautta vie kohti uutta elämää.

Sopii myös hammaslääkärikammoisille.
”Ainakin se saa minut ja veljeni löytämään jotain yhteistä. Tajuamaan että pohjimmiltaan me olemme melko samalla tavalla outoja, vaikka kummastakin toisen outous on monin verroin oudompaa. Mutta mehän olemme sisaruksia, saamme siis olla outoja.”


Miika Nousiainen : Juurihoito. Otava. 2016. 332s.