sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Terho Miettinen & Raija Pelli: Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa

”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”

”Viimeinkin! Viimeinkin”, hihkuin, kun näin uutisen tästä kirjasta sen julkaisupäivänä. Olen pitkään kaivannut kirjaa karismaattisista yhteisöistä ja niiden pimestä puolesta. Tämä kirja tuntui olevan kuin vastaus rukouksiini. Ilmiö on kiinnostanut minua pitkään, olen vuosia seurannut monien kirjassakin mainittujen julistajien tekemisiä ja siinä sivussa piipahtanut uuskarismaattisen seurakunnan toiminnassa.

Kirjan ovat kirjoittaneet Terho Miettinen ja Raija Pelli. Miettisellä on tausta helluntailaisuudessa ja hän on sittemmin kiinnostunut tutkimaan karismaattisia ilmiöitä. Pellimuistetaan Poliisi-TV:n juontajana. Kirjaa varten on kerätty yli kahdeksankymmenen henkilön kertomuksia sekä viranomaislähteitä ja sen kirjoittamiseen kuluin yli kaksi vuotta. Miettinen sai kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen todistettuaan vainajan herättämisyritystä.

Harhaanjohtajat käsittelee uskon varjolla tapahtuvaa hengellistä väkivaltaa, petoksia ja väärinkäytöksiä. Harhaanjohtajissa on samankaltaisia teemoja kuin Ruohon kirjassa, mutta tässä kirjan painopiste on helluntailaisuudessa ja muissa vapaiden suuntien seurakuntien toiminnassa. Erityisesti huomiota kiinnitetän karismaattisiin ilmiöihin. Seurakunnat ovat pieniä, mutta mistään pikku liikehdinnstä ei ole kyse. Muihin uskontotokuntiin kuin evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvien osuus on kaksinkertaistunut vuodesta 1990 lähtien, noin 40 000 jäsenestä yli 80 000 jäseneen.

Kirjan ensimmäinen luku kuvaa Suomessa vaikuttaneita ja yhä vaikuttavia hengellisiä yhteisöjä. Esiin nostetaan monia henkilöitä ja liikkeitä: Alma Kartano Pirkko Jalovaara, Markku Koivisto, Tapani Koivuniemi, Leo Meller, Markku Veilo, Patrick Tiainen, David Herzog sekä heihin liittyviä toinen toistaan hurjempia ilmiöitä. Näistä esimerkkinä voisi mainita mm. Koiviston kuolleistaherättämissessiot, Jalovaaran kokoukset, joissa opetetaan lääkkeiden olevan demonisia, Koivuniemen konsernin hurjat työmäärät nälkäpalkalla, Tiaisen kokouksissa tapahtuva lasten marssittaminen kaikkien eteen Jumalan sotureina ja Veilon oppi tatuointien demonisuudesta. Julkisuudesta tutut rikostapaukset saavat kirjassa myös huomiota osakseen.

Miettinen ja Pelli ruotivat yliluonnolliset asiat palasiksi. Kaikki yliluonnollisuus psykologisoidaan ja ilmiöt kirjoitetaan tyhjiksi tieteellisten teorioiden, psykologisten lainalaisuuksien sekä yhteisödynaamisten vallankäytön kautta. Huutia saa moni asia: kielillä puhuminen, kaatuminen, profetoiminen, paranemiskokemukset jne. Kirjan mukaan rukous ei siis paranna eikä kielillä puhumisen armolahjaa ole olemassa, vaikka Raamatussa se mainitaankin. Myös muita Raamatun opetuksia kyseenalaistetaan ja epäillään avoimesti.
”Hyvin harvoin kuulee tarinoita, joiden mukaan parantumisia tapahtuu tavallisemmissa olosuhteissa, esimerkiksi oman yksityisen rukouksen aikana tai keskellä jotain arkista askaretta.”

Kirjassa kerrotaan esimerkkinä miten Afrikassa lähetyssaarnajaperheessä kasvanut mies meni hengelliseen tilaisuuteen ja lausui siellä Isä meidän -rukouksen sellaisella kielellä, jota kukaan paikallaolijoista ei osannut. Mies snousi ylös lausuakseen rukouksen aivan kuin olisi saanut vaikkapa profetian kielillä. Paikalla ollut oletti miehen rukoilleen kielillä ja tulkkasi selityksen ja kuten arvata saattaa, pieleen meni. On kieltämättä totta, että kielillä puhuminen on saanut monessa liikkeessä korostetun aseman, vaikka Paavali painottaa Raamatussa, että kielillä saa puhua vain kaksi tai enintään kolme ja jonkun on tulkittava puhetta. Jos tulkkia ei ole, puhujan tulee olla seurakunnassa hiljaa.
”Koivuniemen opetuksen mukaan demoneita on joka puolella vaanimassa. Hänen kerrotaan sanoneen,että suuremmalla huoltoasemalla on enemmän demoneita väijymässä, joten kosernilaisten tulisi tankata autonsa pienemmillä huoltoasemilla, koska siellä demonivaara on pienempi.”

Kirjassa käytetään termiä ”vahvauskoinen” kuvaamaan henkilöä, joka suhtautuu hengellisiin asioihin omakohtaisesti ja vakavasti. Vahvauskoisia on perinteisesti peloteltu lopun ajoilla ja he näkevät demoneita vähän joka paikassa. Demoneja vilahteleekin kirjassa tämän tästä, varsinkin mielen sairauksia pidetään demonisina. Demoneita nähdään myös tatuoinneissa, lääkkeissä, musiikissa, elokuvissa ja milloin missäkin. Vahvauskoiset olettavat elävänsä ”lopun ajoissa” eli Kristuksen toisen tulemisen lähettyvillä. Monen mielestä koulutus tai luonnonsuojelu ovat turhia asioita.

Kirjassa kerrotaan myös monia muita näissä seurakunnassa keskeisiä teemoja, kuten mm. seksi ja seksuaalisuus, musiikki, suggestio ja persoonan muokkaus. Seksi on vahva vallan väline ja siihen monessa seurakunnassa puututaankin muodossa jos toisessa. Vapaissa suunnissa käy välillä kuten vanhoillislestadiolaisilla: rikos jää selvittämättä, koska asiasta vaietaan eikä rikosta uskota olevan olemassa. Yksi hyvin keskeinen teema on raha. Joissakin menestysteologiaa kannattavissa seurakunnissa opetetaan, ettei kristityn elämään kuulu sairaudet ja köyhyys.Nämä on tulosta vääristä teoista.
”Osa vapaiden suuntien seurakuntien jäsenistä maksaa kymmenen prosenttia tuloistaan seurakunnalle. Puhutaan kymmenyksistä, joiden piiriin saattavat kuulua paitsi palkkatulot, myös opintotuki tai jopa -laina. Jotkut maksavat enemmänkin, jopa kahdet kymmenykset kuussa, pelatakseen ikään kuin varman päälle. Kolehtiin laitettavat rahat eivät usein kuulu itse kymmenyksiin. Vahvauskoiselle on saatettu opettaa, että sellainen, joka ei maksa kymmenyksiä, varastaa Jumalalta.”

Mistään pikku summista ei ole kyse. Sisäasiaiministeriön mukaan uskonnollisilla markkinoilla liikku 2010-luvun alkupuolella noin 200 – 300 miljoonaa euroa vuodessa. Julistajat elävät varsin leveästi, kunnes lain koura tarttuu kiinni. Viimeksi julkisuudessa ollut Jalovaara oli paljastuttuaan puolustellut poliiseille, ettei rahankeräyslaissa ole rikastumiskieltoa.

Harhaanjohtajat on tiivis ja helppolukuinen parinsadan sivun sukellus aika vähän julkisuudessa olleisiin aiheisiin. Kirjan ansiona on ahkeraan työhön perustuva laaja tietomäärä ja totuudenmukainen tapahtumakuvaus. Pidin erityisesti sen laajasta kirjosta eri liikkeitä, mutta olin hiukan ymmälläni minulle tuttujen ilmiöiden toteamista tyhjiksi. Olen kielillä puhumisesta samoilla linjoilla Paavalin kanssa enkä ole koskaan kovin pitänyt karismaattisista ilmiöistä muutenkaan, vaikka olen nähnyt niitä paljon. Kirja antoi minulle vastauksen myös miten lahkot onnistuvat koukuttamaan ja sen jälkeen pirstomaan yksilöä. Harhaanjohtajat pakottaa miettimään myös itse pääasiaa – sitä, miten tärkeää toiminnan terve arviointi on jokaiselle vastuulliselle hengelliselle yhteisölle ja miten tärkeää niistä oikeanlainen kertominen on.

Suosittelen tätä kirjaa, kuten Ruohonkin kirjaa, erityisesti kaikille heille, jotka ovat jollakin tavalla joutuneet kirjan teemojen kanssa tekemisiin. Lisäksi heidän, jotka työnsä puolesta saattavat joutua kohtaamaan uskonnollisista liikkeistä lähteneitä ihmisiä, olisi hyvä olla perillä siitä mistä näissä liikkeissä on kyse. Kirjan esille nostama hengellinen väkivalta ei saa olla tabu, vaan siitä pitää puhua avoimesti ja näkyvästi. Näihin liikkeisiin liittyminen on helpompaa kuin niistä lähteminen. Oikeanlaisella ja kriittisesti suhtautuvalla tiedolla voidaan ehkäistä niitä ilmiöitä, joita näihin liikkeisiin ajautuneet joutuvat kohtaamaan. Kuitenkin on edelleen syytä muistuttaa, että kaikki hengelliset liikkeet eivät toimi kuten kirjassa kuvatut yhteisöt ja niistä voi löytää paljon elämää rikastuttavia asioita. Usko on parhaimmillaan rauhaa, toivoa ja rakkautta, ei väkivaltaa.
”Niin kauan kuin ajatus taivaallisesta auttajasta tuo vaikeuksien keskelle toivoa ja lohtua, ei tässä etsinnässä ole mitään väärää.”

Terho Miettinen & Raija Pelli: Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa. Docendo. 2017. 250s.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti